Lehdistötiedotteet ja kuvapankki on tarkoitettu lehdistölle ja muuhun tiedotustoimintaan. Kuvien yhteydessä on mainittava kuvaajan nimi ja se, että ne ovat Pyynikin kesäteatterista sekä mahdollisuuksien mukaan kuvassa olevat näyttelijät. Kuvapankin kuvat ovat painokelpoisia.
Tarkempia ohjeita, lisätietoja, lehdistölippuja, kuvia ja muuta materiaalia voi pyytää sähköpostitse: lehdisto(at)pyynikinkesateatteri.com
Lehdistötiedotteet löytyvät myös kuvapankista.
Takaisin ylös
LEHDISTÖTIEDOTE 10.8.2010
Pyynikin kesäteatterin esityskausi 2010 on päättynyt.
Marika Vapaavuoren ohjaama, Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva Häräntappoase sai yhteensä 40344 katsojaa. Esityksiä oli 54. Katsojaluku sisältää myrskyn vuoksi keskeytyneen esityksen yleisön. Täyttöprosentiksi muodostui 89,4%.
Kesän esitys sai yleisöltä erittäin myönteistä palautetta. Katsojat ovat kiittäneet raikasta ohjelmistovalintaa sekä rohkeutta valita nuoria, nousevia näyttelijätähtiä. Nuoret, suurelle yleisölle vielä tuntemattomat ammattinäyttelijät hurmasivat yleisön energisyydellään ja taidoillaan.
Syksyllä Pyynikin kesäteatterissa jatkavat tuliteatteri Flamman esitykset. Lippujen kysyntä Lemminkäisen temppeli -esitykseen on ollut ennätyksellisen vilkasta. Flamman esitykset alkavat syyskuun 10. päivänä.
Kesällä 2011 Pyynikin kesäteatteri jatkaa ennakkoluulottomalla linjalla. Kari Heiskanen ohjaa Paavo Haavikon romaaniin pohjautuvan esityksen Rauta-aika. Näytelmän dramatisoi Seija Holma. Ensi-ilta on 17.6.2011. Esityskalenteri, lippujen hinnat ja näyttelijät julkaistaan myöhemmin syksyllä.
Lisätietoja toiminnanjohtaja Jari Nieminen, 040 537 0995
PYYNIKIN KESÄTEATTERIN TIEDOTE 10.3.2010. Julkaisuvapaa heti.
HÄRÄNTAPPOASEEN PÄÄNÄYTTELIJÄT VALITTU
Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva näytelmä ensi kertaa ammattilaisnäyttämöllä
Pyynikin kesäteatterissa kesällä 2010 esitettävän Häräntappoaseen Alluna ja Kerttuna nähdään nuoret teatteriammattilaiset Kasimir Baltzar ja Liisa Pöntinen. Lisäksi perinteikkäällä näyttämöllä esiintyvät Maria Aro, Aarno Sulkanen, Mari Turunen, Toni Harajärvi, Tomi Alatalo, Lauri Kukkonen, Juho Markkanen ja Hiski Grönstrand. Näytelmän ohjaa Marika Vapaavuori, joka on työskennellyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa.
Häräntappoaseella Pyynikin kesäteatteri jatkaa vahvaa kotimaiseen kirjallisuuteen pohjaavaa linjaansa. Anna-Leena Härkösen esikoisromaaniin Häräntappoase (1984) perustuva näytelmä tehdään nyt ensimmäistä kertaa ammattiteatteriin. Luvassa on vahva tulkinta klassikosta, joka on naurattanut ja itkettänyt lukijoita jo kolmella vuosikymmenellä. Ohjaaja Marika Vapaavuori haluaa nostaa esiin Allun ja Kertun rakkaustarinan sekä vanhempien tunteet, kun lapset vääjäämättä itsenäistyvät. Häräntappoase-näytelmä sijoittuu nostalgiseen kesäiseen maalaismaisemaan. Nykyklassikko kertoo myös maaseudun nopeasta muuttumisesta.
"Oma 15- vuotiaani peilaa maailmaa aivan samojen kysymysten läpi kuin Allu. Kumpi lopulta ratkaisee, tunteet vai kuinka viileästi ne osaa peittää", ohjaaja pohtii.
Pyynikin kesäteatterin toiminnanjohtaja Jari Niemisen mukaan teini-ikäisten unohtumattomasta kesästä kertova tarina ei ole nuorisonäytelmä.
”Se on nuorisonäytelmä siinä missä Romeo tai Julia – tai suurin osa maailman näytelmäkirjallisuudesta. Kyse on vain näkökulmasta.”
Niemisen mukaan Häräntappoase on jatkoa samantasoisille klassikkotulkinnoille kuin viime kesänä nähty Hella Wuolijoen ja Bertolt Brechtin kirjoittama Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle.
Lisätiedot: Pyynikin kesäteatterin toiminnanjohtaja Jari Nieminen
040-5370995, jari.nieminen@pyynikinkesateatteri.com
Takaisin ylös