Julkaistut palautteet
Näytelmää olisi pitänyt mainostaa nykypäivän nuorisolle menneem ajan nuorten maailaisten elämästä. Me harmaat pantterit olimme väärä kohderyjmä. Varsinki me kaupugeissa asuneet
Lähettäjä: joka vuosi käynyt
Häräntappoase esitys oli aivan ihanan hauska :)Olin niin haltioissani esityksestä, että olisin voinut istua pidempäänkin katsomossa. Laulut oli myös mahtavia! Kiitos mahtaville näyttelijöille!! Ei mitään valittamista!
Lähettäjä: Mää Kangasalta
Hei!
Miksi näin lyhyt näytäntökausi?
Lähettäjä: Sirpa Ndiaye
Hei! Näytöskautta rajoittaa loppukesästä mm. vierailevien näyttelijöiden työt talviteattereissa, joissa työskentely alkaa jo 1.8. Kevään aloitus taas täytyy ottaa varman päälle koska esimerkiksi lumien ja roudan sulamista ei pystytä etukäteen ennustamaan.
Lähettäjä: Pyynikin kesäteatteri
Olen yrittänyt vältellä palautteen lähettämistä, mutta tapahtuneen vieläkin harmittaessa on kai pakko taipua. Kävimme vanhempieni kanssa katsomassa näytöksenne su 4.7 klo 14. Näytelmään keskittyminen oli mahdotonta rannalta kantautuvan teknojumputuksen ansiosta, auringossa löhöäjille oli järjestetty ilmaista viihdettä jättimäisten kaijuttimien voimalla! Taustamusiikki on ok ja ulkoilmateatterissa häiriöt ovat ymmärrettäviä, mutta tämä oli kohtuutonta. Näinkö vähän katsojia arvostetaan? Onko tämä yleinen järjestely Pyynikillä? Kenen on vastuu? Etukäteisvaroituksella olisimme voineet muuttaa suunnitelmiamme.
Teatterin miljöö on huikean hieno!
t. T.Pakarinen
Lähettäjä: Pettynyt
Hei,
Harmi, että esityksestä nauttiminen on häiriintynyt. Esityksen kanssa samaan aikaan ollut Beach Party on toisen tahon järjestämä tilaisuus, johon emme voi Pyynikin kesäteatterilta vaikuttaa. Pyynikin muihin tapahtumiin luvat myöntää Tampereen kaupunki.
Kuuluvuuteen vaikuttaa kovasti sääolosuhteet, mm. tuulen suunta ja maaston muodot. Esimerkiksi kyseisenä päivänä musiikki ei kuulunut teatterin kahvioon lähes lainkaan.
Toivottavasti tapaamme teidät kuitenkin vielä tulevaisuudessa kesäteatterissamme!
Lähettäjä: Pyynikin kesäteatteri
Pyynikin kesäteatterin grillimakkara oli mainitsemisen arvoinen makukokemus. Iloiset ja kohteliaat tytöt myivät erinomaista laatutuotetta hymyn kera, ja kopin ulkopuolella nuori vahtimestari jakoi käsiohjelmia, ja neuvoi tien katsomoon. Kesä pyynikillä oli huippu =D
Lähettäjä: Tea & Heidi
Kiitos ihanasta teatterista. Upeat näyttelijät, mahtavat äänet. Harvoin näkee näin hienoa esitystä, jonka jälkeen on fiilis "uudestaa" Vielä neljännenkin katselu kerran jälkeen... Harmi ette kesä on ohi, KIITOS.
Lähettäjä: Minka 21 v
Uskomattoman hyvin ohjattu esitys loistavin näyttelijäsuorituksin. Lisäksi kokonaisuuden kruunasi suomalainen järvimaisema (kun katsomo kääntyi ensimmäisen kerran siihen saunalle, takana kimmelsi Pyhäjärvi ja meni laivoja...), millään lavastuskikoilla ei olisi koskaan ollut mahdollista saada tuollaista tunnelmaa aikaan. Koko esityksessä, puitteissa, tarjoilussa - tai yleensä missään - ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. 10 kokonaisuus.
Lähettäjä: Mike
Olin tänään lauantaina 07.08.2010 kello 14 esityksessänne. Täytyy sanoa, että oli rohkea veto ottaa tämä ohjelmistoonne. Yllätti positiivisesti.
Upeita nuoria näyttelijöitä kaikille täydet kympit.
SuurKiitos vaikka 20 min jäi näkemättä, esitys oli todella mieleenjäävä ukkosmyrskynkin takia.
Toivottavasti ei tullut kovin suuria vahinkoja teatterille.
Kaikkea hyvää Teille Pyynikin työntekijöille.
Suuret kiitokset!
Lähettäjä: Mimmi Porist
Kiitos. Olipa positiivinen yllätys! Pitkästäaikaa ei rakennettu julkkujen varaan mitäänsanomatonta, valmiiksi naurettua.
Vaan nuoruus ja elämänhalu oli se mikä puri. Osaava ryhmä pani parastaan.
Lähettäjä: Hyvän teatterin ystävä
Kiitos koko työtiimille ihanasta ja koskettavasta näytelmästä. Ihanaa, että on otettu myös nuorempaa sukupolvea näytelmään mukaan. Hyvät lavasteet. Ihanat laulut ja mahtava kokonaisuus! Pari kertaa tuli käytyä ja pidettyä ihan älyttömästi. KIITOS paljon kaikille ihanille näyttelijöille! :)
Lähettäjä: Heidi
Hei, käytiin katsomassa häräntappoase ja esitys oli loistava! Todella hyvät näyttelijät.
Erityistä ja kivaa oli kuulutus ennen esitystä, ei tapahdu muissa kesäteattereissa.
Varmasti tulen pyynikkiin uudestaan!
Kiitos:)
Lähettäjä: Kaisa 29v. Turku
Esitys oli loistava, ihania uusia nuoria näyttelijöitä. Pieni miinus väliajasta, olimme rivillä 20 ja emme kyllä ehtineet kahville.Voisiko ajatella myyntiä katsomoon.Kiitos.
Lähettäjä:
Todella mahtava esitys, loistavat näyttelijät! Muutenkin hyvät järjestelyt, sopivan lyhyt väliaika. Ainoa miinus känniääliöstä joka örisi lähellämme katsomossa eikä häntä hoidettu pois muita häiritsemästä.
Lähettäjä: R E
Kiitoksia tämänpäiväisesta esityksestä !!! Oli kertakaikkiaan hienoa näyttelemistä ja upeita roolisuorituksia ! Tulen varmasti uudestaan . On hienoa kun löytyy näin taitavia näyttelijöitä ja mahtava ohjausta !! Kiitoksia viellä kerran ...
Lähettäjä:
Parasta kesäteatteria aikoihin! Oma nuoruuteni kipupisteet palautuivat mieleen 50 vuoden takaa!Mikään ei muutu,vaikka vuosikymmenet ovat välissä.Sykähdyttävä kokemus!
Nuorten teatterikoulutus on hyvissä käsissä!Kiitos kuuluu nuorille näyttelijöille!Saini Cederqvist 65v
Lähettäjä:
Olimme eilen (klo 14 näytös) katsomassa erinomaisen hyvää teatteriesitystä. Kuumuus ja juomattomuus aiheutti äidille pyörtymisen esityksen loppupuolella. Tilanne hoidettiin henkilökuntanne toimesta erinomaisesti. Paikalle tuli välittömästi nuori herrasmies tarkkailemaan ja huolehtimaan potilaasta. Hetken kuluttua tulikin jo jääpussi ja vettä toisen henkilön toimesta. Äitini pahoitteli aiheuttaansa häiriötä ja lähettää kiitokset koko henkilökunnallenne.
Kaikesta huolimatta meidän seurueelle jäi hieno teatterielämys päällimmäisenä mieleen ja ilta sujui rapuja syödessä pikkutunneille saakka. Ja äiti tietysti lauloi mukana, eli kaikki on hyvin!
Ystävällisin terveisin
M. Virtanen
Lähettäjä: Virtaset
Olin katsomassa Häräntappoaseen 24.7. iltanäytöksessä. Pidin kovasti näytelmästä, iso kiitos hyvästä työstä koko työryhmälle! Näytelmä imaisi mukaansa, ja Pyynikin maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit ja ah niin perinteisen suomalaiset. Lavasteet olivat onnistuneet ja loivat aidon ilmapiirin. Näyttelijöistä haluan antaa erityismaininnan Tomi Alatalolle, jolta sain päivän parhaat naurut. Kerrassaan mainio nuori näyttelijä: loistavat ilmeet, eläytyminen, äänenkäyttö ja kehonkieli! Maria Aro ja Aarno Sulkanen olivat myöskin hyvin uskottavia ja lämminhenkisiä rooleissaan. Oli mukava nähdä paljon tuoreita näyttelijäkasvoja ja tulevaisuuden lupauksia. Laulutkin soivat kivasti. Naurattamisen lisäksi näytelmä myös kosketti, ja sain pyyhkiä kyyneliä silmäkulmasta muutamaankin otteeseen. Kiitos hienosta elämyksestä!
Lähettäjä: Marianne
Oli hienoa olla teatterissa tänään. Hienoja roolisuorituksia! Kypsää näyttelemistä nuoruuden energialla! Kiitos!
Lähettäjä: Tiina ja Jorma Mäenpää
Aivan uskomattoman upea kokemus oli katsoa Häräntappoase. Nuoret upeat näyttelijät!!! Loistava ohjaus!!! Mieletön musiikkiosuus, taitavia laulajia kaikki!!! Yhtään tilannetta ei ollut ammuttu yli, kaikki oli luonnollista ja aitoa, täydellisesti ilmaistua Anna-Leena Härkösen rikasta kieltä ja rajua huumoria, koskettavaa ja herkkää. Enempää ei löydy sanoja. Aivan samaa mieltä on 15v tyttärenikin, jonka kanssa esityksestä nautin täysin sydämin. Erinomaista jatkoa esitykselle ja menestystä kaikille upeille näyttelijöille ja ohjaajalle, sekä koko työryhmälle. Tuhannet kiitokset!!!
Lähettäjä: Vuokko Travanti, Tampere
Kuinka ollakkaan, DealCityn kautta hommatut liput unohtuivat perjantaina kotiin ! Menin esittämään ongelman Pyynkin lipunmyyntiin. Homma järjestyi ilman ongelmia. Sain ystävälliseltä neitokaiselta uudet liput ja orastava riita vaimon kanssa hälveni. Kiitos hyvästä palvelusta ! Ja itse näytelmäkin oli kaikin puolin hienoa teatteria !
Lähettäjä: Make
Näytelmä hyvä. Lavasteet onnistuneet. Mukava kesäteatteri tunnelma ja palvelu hyvää.
Tauko lyhyt. Eikö voisi myydä jäätelöä, kahvia, vettä esim. kylmälaukuista katsomoon. Huonosti liikkuvat eivät ehdi kioskeille lainkaan ja tauko kuluu jonottamiseen.
Lähettäjä:
Etukäteen tilattu väliaikatarjoilu ei tyydyttänyt. Pöydästä puuttui yksi juoma, lonkero. Väliaika menikin sitten seurueen yhden henkilön osalta jonotukseen!!! Juoman saatuaan, loppui väliaikakin.
Muutenkin väliaika on aivan liian lyhyt ja kovaäänisistäkin jo komennettiin paikoilleen, huono juttu.
Itse näytelmä oli hyvä ja katsomo pyöri hienosti. Katsotaanpa ensi kesänä, toimiiko tarjoilu paremmin.
Lähettäjä: mthasselblad@hotmail.com
Rutanen oli kyllä tosi hauska ja sille sai nauraa alusta alkaen! Suosikkeja oli myös Kasimir,Liisa,Juho ja Toni & vielä Hiski.
Lähettäjä: Maritsa
Keskiviikkona 14.7. iltanäytös. Upeaa saada uusia tuoreita näyttelijöitä esille, vaikkei Juha Veijosessakaan mitään vikaa ole. Mutta Tomi Alatalo on HUIPPU Rutasen roolissaan. Balzarin lauluääni mahtavan syvä oikeissa paikoissa. Koko porukan lauluäänet sointuivat hienosti yhteen. Vakuuttavalla osaamisella hoisivat kokeneen kaartin näyttelijät omat osuutensa jättäen tasapainoisen vaikutelman. Kiitos koko porukalle mahtavasta elämyksestä! Kiitos myös asiakaspalveluun :)
Lähettäjä: SD
Menkää katsomaan välillä erilaista kesäteatteria!
Lähettäjä: Patsy
Näytelmä Häränt. oli naytteliöiden keralla hurmaava. Mukana ei tarvinnut pysytellä, näytelmä vei mukaansa, olin miltei mukana lavalla. Kiitos kaikille töissä olleille, myös muulle henkilökunnallae. Ukkonen piristi ilmaa ennen klo 14 näytöstä
Lähettäjä: birgit marttinen
Läpi kesän kovimman ukkosmyrskyn ajelin Seinäjoelta Pyynikille katsomaan Härkösen "Häräntappoasetta", joka ilmestyi kirjana silloin kun olin itse nuori. Sää suosi esitystä - sade lakkasi juuri sopivasti. Loistavat näyttelijäsuoritukset ja raikas musiikki takasivat nostalgisen kesäteatterielämyksen upeissa maisemissa ja lavasteissa. Vaikka maailma on muuttunut roimasti sitten 80-luvun, näytelmän teemat ovat yhä ajankohtaisia ja toimivia. Nuoruus on ikäkausi, jossa ihmiset kamppailevat samojen peruskysymysten kanssa sukupolvesta toiseen. Tähän päivään peilattuna Häräntappoaseen nuoret olivat aika kilttejä. Puvustuksessa oli huomioitu aikakauden muoti ja vaatevärit näppärästi. Laadukasta kesäteatteria oli ilo tulla katsomaan kauempaakin.
Lähettäjä: Arja Seinäjoelta
Mitähän teillä on ohjelmassa tänä kesänä? En löytänyt kesän ohjelmaa mistään, vai onko Häräntappoase ainoa kappale, jota esitätte? Eikö senkin voisi kertoa vaikkapa välilehden "Ohjelmisto" kautta, kun ei kaikki osaa arvata, mitä milloinkin esitätte. Muualla asuvat tuttavat haluaisivat tietää, kannattaako tulla, kun ei ole tietoa, mitä tulee minäkin päivänä. Lipun tilauksenkaan yhteydessä ei mainita, mitä asiakas on ostamassa, vain pvm ja hinta???
Lähettäjä: Pitääkö arvailla?
Hei!
Pyynikin kesäteatterissa nähdään vain yksi näytelmä kesässä, tämän kesän kappale on juurikin tuo Häräntappoase. Syksyllä ohjelmisto vaihtuu kun kesäteatterin valtaa Tuliteatteri Flamma.
Lähettäjä: Pyynikin kesäteatteri
Oli todella hyvin tehty näytelmäksi tuo Häräntappoase! Ennakkoon oli pientä jännitystä kun tuon kirjan nuorena luin ensipainoksena että miltä se nyt tuntuu ja meneekö ns. tunnelmaltaan pilalle, mutta niin ei käynyt, vaan oli todella hyvä!Näyttelijät suoriutuivat rooleistaan täydellisesti! Todella miellyttävä teatteri-ilta. Ensimmäinen kerta Pyynikin kesäteatterissa ja varmasti tullaan uudelleen!
Lähettäjä: Mintzu
Hei,
teatterinne ja puitteet aina yhtä upeat, mutta väliaika voisi olla 10 min. pidempi, niin ehtisi sen kahvin ja pullankin syödä kiireettömästi.
Lähettäjä: Huonojalkainen
olen tulossa 13 vuotiaan kummipoikani kanssa katsomaan näytelmää. Kirja oli hyvä mutta mietin sopiiko näytelmä tuon ikäiselle?
Lähettäjä: kummitäti
Hei!
Varsinaista ikärajaa esityksessä ei ole, mutta näytelmässä esiintyy samoja asioita kuin kirjassakin. Nuoret kun yrittävät esittää maailmanmiestä ja -naista, on mukana kiroilua ja tupakointia. 13-vuotias on teatterin puolesta erittäin tervetullut katsomoon, mutta jokainen saa kuitenkin pohtia soveltuvuuden itse.
Lähettäjä: Pyynikin kesäteatteri
Esitys oli todella loistava! kaikki näyttelijät oli tosi hyviä..ja kiitos myös siitä että olitte valinneet niin söpöt kundit näytelmään.Luulen että on pakko lähtee kattoon tuo uudestaan oli se niin ihana!!!
Lähettäjä: Maritsa 16 v
Kiitos kaikille Häräntapppoaseen näyttelijöille. Varsinkin Liisa Pöntinen ja Pasi Rutasta esittänyt nuori mies olivat mahtavia! Ja Baltzarilla on upea ääni ;) Tätä lisää!
Lähettäjä: Nurmekselainen
Kiitos kertakaikkiaan upeasta Häräntappoaseesta! Esitys teki syvän vaikutuksen. Näyttelijänne ovat todella lahjakkaita, ja ohjaus sekä lavastus superonnistuneita!
Lähettäjä: ELK
Aivan loistava esitys. Oli ilo katsella nuorien ja taitavien näyttelijälupausten suorituksia. Erityisesti Tomi Alatalo Rutasen roolissa meinasi varastaa itselleen koko show`n. Hyviä toki olivat kaikki muutkin. Pyynikin kesäteatteri on onnistunut jälleen tekemään nautittavaa kesäteatteria. Suurkiitokset!
Lähettäjä: Teatterin ystävä -58
Tosi mahtava esitys, lisää tällasta kiitos!!
Lähettäjä:
Odotuksemme korkealla,kirja luettu,leffa nähty,mutta jotenkin vaisu olo jälkeenpäin.Nuoret näyttelijät "ihan jees".Sulkanen ja Aro toivottavasti kokemuksellaan antoivat oppia nuorille lupauksille.Kokonaisuutena ihan kiva,Härkösen vituillehan ei sovituskaan kai voi mitään.(Silloin ei käytetty moista kieltä yleisesti!!)Rakentavasti herra 1947.
Lähettäjä: Herra 1947
Ihanat nuoret ja myös vähän iäkkäämmät rooleihinsa sitoutuneet näyttelijät,kaunis ympäristö ja upean kauniit laulut. Häräntappoase tuotti kesän tähän asti parhaan teatterielämyksen. Taisi pari kyyneltäkin tipahtaa nostalgisten muistojen kohotessa mieleen.
Lähettäjä: Leena, 60 v
Olimme mieheni kanssa katsommassa näytäntöä 2.7.
Todella ihana, upea näytäntö ja ennnekaikkea hyvät näyttelijät.Eritoten laulujen tulkinnat ja Kertun mukaansa tempaava näyttelijä suoritus.Vaikka nauroin niin jossakin vaiheessa itkin niin mukaan tempaavia juttuja oli. Tuli ihan mieleen se ensi rakkaus ja kesä ja kun tuo ensi rakkaus vielä istui vieressä katselemassa oli kaikki täydellistä
Kahvi oli todella hyvää ja lämmintä ja paakkelsit Pyynikin leivokset suussa sulavia. Ja kun vielä liittää tähän mukaan todella upean ilman niin kaikki osui nappiin.
Olemme monena vuonna jo käyneet katsomassa näytökset Pyynikillä, Tamperalaisia kun olemme, ja olemme olleet tyytyväisiä näytöksiin .
Ensi vuonna täytyy vain vielä aikaisemmin varata liput, että saisimme vieläkin alempaa, nyt olimme rivillä kahdeksan, liput koska olemme lyhykäisiä ihmisiä niin tuokin rivi oli vähän liian korkealla koska aina sattuu eteen pitempi immeinen.
Mutta näytös oli hyvä ja kaikki muukin tarjonta joten siitä iso kiitos.
Lähettäjä: mumski5
Hei, suunnattoman suuret kiitokset häräntappoaseesta, aivan loistavaa teatteri kesäiltaan. Ohjaaja on todella onnistunut teoksessaan. Erityiskiitos Tomi Alatalolle Rutasen roolista, nuori lahjakkuus, loistava varatalonhallinta ja käyttö, uskomattoman hyvä ilmehdintä ja huumorin välittäminen sekä taito laulaa.
Todella raikas ja tasapainoinen kokemus. Jäi erittäin hyvä mieli ja hinku nähdä kappale uudestaan!!!
Lähettäjä: Eeva
näytelmä mitä mainioin. näyttelijät osasivat työnsä.Erinomaista työskentelyä.Näytelmästä ja näyttelijöistä ei muuta kuin positiivistä sanomista. jäi hyvä mieli.Ainoa asia joka "kauhistutti" oli kesäteatterin kahvion järkyttävät hinnat. Kyl oli rahastuksen makua, kun tavallinen mansikkaviinerikin pöyristävät 5 euroa.
Lähettäjä: näytelmä hyvä kahvio huono
Kiitokset mielyttävästä kesäteatteri kokemuksesta loistaville näyttelijöille. Upeita lauluääniä ja puitteet mahtavat. Sääliksi vain käy näyttelijöitä näillä helteillä. Voimia ja tsemppiä!
Lähettäjä: Katri, 30
Olin ensimmäistä kertaa kesä teatterissa ja se kyllä teki suuren vaikutuksen minuun. Olen varma, että tulen taas ensi kesänäkin.
Lähettäjä: E.A
Teatterin tarkoitushan on herättää tunteita ja sen todella teitte.Tunteiden arkistojen kätköistä palautui mieleen tuo ihana heräävän rakkauden tunne/mielentila.Kiitos siitä.
Lähettäjä: vippa
Olin 23.6. klo 14 katsomassa näytelmän. Sopivan mukavaan tunnelmaan pääsin lipunmyyntikojulla, jonne pyörälläni mielijohteesta tupsahdin. Iloinen ja mukava nainen kopissa sai mieleni hyväksi. Tuollainen asiakaspalvelijan pitää olla. Kunpa kaikki olisivatkin!
Lähettäjä: Leila
Hieno,vauhdikas sovitus Marika Vapaavuorelta.Nuoret näyttelijät,kokeneemmilla vahvistettuna hoitivat hommansa kiitettävästi.Anna-mari Kähärän laulut toivat piristettä esitykseen,varsinkin kun laulajat ne hienosti tulkitsivat.Palvelut ravintolassa toimivat hyvin,oli sitten näläkä tai koko ajan jano.Kelepaa lähtiä kauempaakin kattomahan.
Lähettäjä: arwee
Näyttelijät osasivat toki hommansa hyvin, mutta jotenkin esitys ei kolahtanut. Olemme joka kesä käyneet Pyynikillä ja nauttineet esityksestä. Tämänvuotinen esitys ei ollut nautinnollinen eikä mitenkään edes hauska yrityksistä huolimatta, ehkä olisi kolahtanut nuorille katsojille jos niitä olisi ollut, liikaa kiroilua ja revitystä, harmi. Onneksi mukana oli Aarno Sulkanen.
Lähettäjä: vuosimallia 57
Häräntappoase oli parasta kesäteatteria mitä olen koskaan nähnyt! Iso kiitos!
Lähettäjä: eeva
Miksi missään ei kerrota, että siellä on saatavilla kahvila/ravintola palveluita. Mielestäni se kuuluu tänäpäivänä perusasioihin. Esitys muuten ok.
Lähettäjä: Lasse
Tieto löytyy nettisivujemme muutamastakin kohtaa. Sivujen oikealla reunalla olevassa "ilmoitustaulussa" kehoitetaan varaamaan väliaikatarjoilut, lisäksi kohdassa Kalenteri löytyy linkki josta pääsee kahvion lomakkeeseen. Sivujen alareunassa muiden yhteystietojen kanssa löytyy myös kahvion numero. Kiitos kuitenkin palautteesta, pyrimme jatkuvasti selkeyttämään nettisivujamme.
Lähettäjä: Pyynikin kesäteatteri
Kiitos ensi-illan upeasta esityksestä! Jokainen näyttelijä loisti vesisateesta huolimatta. Aivan mahtavaa!!!
Lähettäjä: Hanna
Aivan mahtava esitys! Ihan super! Ylitti kaikki odotukset. Kuulostelin lähteissä muitakin ihmisiä ja kuulin monen sanovan, että ylitti kaikki odotukset ja on hyvä näytelmä. Raikas, tuore ja nautittavaa katsottavaa. Toivottavasti saa myös kriitikoilta hyvät arvostelut ja myös nuoret löytävät tämän teatterin.
Hyvät roolisuoritukset. Sopivasti vauhdikas. Koskettava ja kaunis tarina. Olin vasta lukenut kirjan ja ajattelin, että mitenkähän tuo kielenkäyttö. Ei kiroiltu liiaksi vaan sopivasti. Kiitos
Lähettäjä: Terhi, 54 v.