Kerro hauskin teatterimuistosi

Otsikko
Teksti
Nimimerkki/Nimi
 
 
 
 

Julkaistut muistot

Kesä 2009-Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle
Meidän 60 henk. seurueella oli liput v. 2009 heinäkuun lopun perjantai- illalle. Taivas oli jo iltapäivästä tumman harmaa, alkoi sataa. Esityksen alkaessa sade yltyi, näyttelijöillä sadetakit. Yhdessä kohtaa Esko Roine- Iso- Heikkilän isäntä totesi kahvikuppi kädessään, että " tulee ainakin tota lantrinkia taivaasta ihan ilmaseksi". Pitkin esitystä yltynyt sade sai näyttelijät lisäämään ihan omia akuutista vesisateesta lauottuja repliikkejään näytelmään ja monta kertaa koko katsomo ulvoi näitä naurusta. Se kerta Pyynikillä jäi kyllä kaikkien mieleen ja ihan hauskana kokemuksena.

Marke

Jäätelö
Olin väliaikakahvilassa hienoilla kesä vaaatteilla!Söin jäätelöä, oli niin kuuma että jäätelö suli päälleni!!!

jätski tyttö

Mies vaihtui
Vuosia sitten olin silloisen poikaystäväni pyynnöstä ostanut liput kesäteatteriin. Miehen piti ajaa työmatkaltaan ajoissa kotiin, edellisenä iltana asiasta puhuttiin ja mies lupasi olla ajoissa minua hakemassa. Aamulla ei miestä näkynyt eikä kuulunut, mikä ei sinänsä ollut minulle uutta, kaveri unohteli kaikki tapaamisensa. Yritin soittaa mutta puhelin oli kiinni.Niinpä sitten kiiruhdin ystäväni luo, josko hän haluaisi lähteä teatteriin, hänellä oli uusi poikaystävä jonka kainalosta hän ei halunnut lähteä vaan siinä sohvalla istui sitten tuon poikaystävän kaveri joka silmät loistaen ilmoitti haluavansa kyllä lähteä jos vain kelpaisi mukaan. Siinä sitten vaihtui vaihdossa mies, olin ollut jo aiemmin kyllästynyt silloisen poikaystävän temppuihin ja hänet jo aiemminkin jäähylle laittanut. Kaveri joka mukaani lähti oli sympaattinen ja kertomansa mukaan tuli hänelle ensimmäisenä mieleen että .. wau.. kunpa pääsisin tuon kanssa... Siitä sitten alkoi eräs romanssi elämässäni :)

5 lapsen äippä

Tulitikkuja Lainaamassa
Olin Mätäsperän mummuni ja pappani kanssa 1973 katsomassa Tulitikkuja kun kauhee sade yllätti! vettä tuli niin pahuksesti ettei näytelmän esittämisestä lopulta tullut mitään ja koko yleisölle luvattiin uusi esitys paremmalla kelillä. Taisi olla esiintyjilläkin jossain välissä sellaiset läpinäkyvät sadetakit päällä. Muistan pikkusällinä myhäilleeni tyytyväisenä tupla-annosta samaan hintaan! Mahtava esitys kertakaikkiaan ja hyvät tamperelaiset näyttelijät. Hyvä muisto Stadin kundille lomareissultaan.

Kimmo T.

LITJATON TEATTERINAUTINTO
Oli kesä 1982. Olin kahden kaverini kanssa Pyynikillä katsomassa, en muista mitä. Sen muistan, että kaksi naisystävääni halusivat nähdä Antti Litjan. Jostakin syystä Antti Litjan korvasi sinä iltana joku muu - ja kaverini olivat tuljeet hänen takiaan teatteriin! Minä sitkeänä sissinä katsoin tietenkin loppuun asti -koko rahan edestä. Silloin harmitti, mutta tapahtuma jäi mieleeni. Sitä lisäsi se, ettei mulla ollut hajuakaan, mihin suuntaan lähden yöpaikkaani etsimään. Mutta niin tuo sekin löytyi.

27 vuoden jälkeen Pyynikille

Lampaansyöjät teki kalliin vaikutuksen
Kesällä 2006 ollessani katsomassa iki-ihanaa näytelmää Lampaansyöjät irtosi takahampaastani pala. Hampaan korjaaminen tuli kalliiksi, mutta silti tämä jaksaa naurattaa. Lieneekö näyttelijöiden karismalla ollut osuutta tapahtuneeseen...

Purukalusto on taas kunnossa

Työryhmä Oheistuotteet Tampereen teatterikerho Anna palautetta Lahjakortti Pukuvuokraus Työnhaku Lippupaketit Kuvapankki Kuvapankki Tilavuokraus Kerro kesäteatterimuistosi Tilaa väliaikatarjoilu Historia